Vaikuttava vai uhattu tutkimus? Ihmistieteet nyky-yhteiskunnassa
Riippumaton tutkimus, kuten me sen tunnemme, on yksi yhteiskunnan kulmakivistä. Yliopistoja ja tutkimusta kohtaan esitetään kuitenkin vaatimuksia hyödyllisyydestä ja samalla syytetään politisoitumisesta. Tässä kaksikielisessä seminaarissa tutkijat käsittelevät yhteiskuntatieteiden ja humanististen tieteiden roolia nykyajassa sekä tutkimuksen kohtaamia haasteita poliittisten ja yhteiskunnallisten muutosten aikana.
Neljä humanististen alojen ja yhteiskuntatieteiden tutkijaa kertovat, kuinka heidän tieteenalansa on ollut vuoropuhelussa ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Seminaari päättyy paneelikeskusteluun, jossa keskustellaan tutkijoiden, tutkimuksen ja yhteiskunnan välisestä suhteesta.
Seminaarin puhujat:
Salla Aldrin Salskov, postdoc-tutkija/vähemmistötutkimuksen väitöskirjatutkija, Åbo Akademi
Petra Hakala, vanhempi arkistonhoitaja SLS:n arkistossa
Marja Jalava, yhteiskuntahistorian professori, Tampereen yliopisto
Antti Malinen, yliopistotutkija yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa, Tampereen yliopisto
Pirjo Markkola, historian professori, Tampereen yliopisto
Heikki Pihlajamäki, akatemiaprofessori, vertailevan oikeushistorian professori
Helsingin yliopisto
Kim Strandberg, valtiotieteen professori, Åbo Akademi
Tarja Väyrynen, rauhan- ja konfliktintutkimuksen professori, Tampereen yliopisto
Thomas Wallgren, filosofian professori, Helsingin yliopisto
Tapahtuma on maksuton ja avoin kaikille kiinnostuneille. Kahvitarjoilujen takia toivomme ennakkoilmoittautumisia paikan päällä osallistuvilta viimeistään ke 14.5.
Voit osallistua seminaariin joko paikan päällä Tampereella tai etänä Teamsin kautta. Kysymyksiä esitelmien pitäjille ja paneelikeskusteluun voi esittää myös kirjallisesti Teamsin kautta.
Seminaari on kaksikielinen.
Lisätietoja: info@sls.fi tai +358 9 618 777 (arkisin klo 9–16).
Osana SLS:n juhlavuotta 2025 järjestämme kolme tieteellistä seminaaria yhteistyössä suomenkielisten yliopistojen kanssa.
Olemme iloisia, jos välität tietoa seminaarista verkostoissasi!
—
Ohjelma
13.00 Avaussanat
Ruth Illman, tutkimusjohtaja, SLS
Liisa Häikiö, dekaani, Tampereen yliopisto
Arkiv och nationsbygge. Svenska litteratursällskapets arkiv som finländsk minnesbank och identitetsförstärkare
Petra Hakala
Kolonialismin oikeuden globaali perintö: Eurooppa, Latinalainen Amerikka ja Yhdysvallat
Heikki Pihlajamäki
Queerteoretiska perspektiv på reflexivitet, sanning och objektivitet
Salla Aldrin Salskov
Skeptisk upplysningsoptimism! – Lärdomar från Sokrates och Wittgenstein
Thomas Wallgren
Tauko
Paneelikeskustelu: Vem bestämmer vad vi forskar om? / Kuka päättää mitä tutkitaan?
Osallistujat: Thomas Wallgren, Tarja Väyrynen, Antti Malinen ja Marja Jalava. Keskustelun moderaattoreina toimivat Pirjo Markkola ja Kim Strandberg.
16.30 Päätössanat